Julkaistu;1999 s. 413
Takakansi; Sydämiä, konvehteja, Venuksen nännejä, tryffeleitä, suklaasimpukoita, sokeroituja orvokkeja. Ne hohtavat tummina kuin vedenalainen aarre, kuin Aladdinin luolan makeat kalleudet...
Vianne Rocher on asettunut tyttärensä kanssa pieneen ranskalaiseen Lansquentin kylään ja perustanut suloisen suklaapuodin aukiolle kirkkoa vastapäätä.
Käsintehdyt makeiset ja maailmaa nähneen naisen elämänilo saavat monet purkamaan sydäntään mieluummin kaakaokupin ääressä kuin kalseassa kirkossa. Mutta pääsiäisen pakanallinen suklaafestivaali on kylän papille sentään liikaa! Paastoava kirkonmies päättää ottaa ohjat omiin käsiinsä.
Aloituslause: "Me tulimme karnevaalituulen myötä."
Oma mielipide: Olen aiemmin nähnyt tästä tehdyn elokuvan ja valitettavasti se laimensi lukukokemusta. Näin kokoajan silmissäni elokuvahahmot, kun kirjassa juoni eteni. Kirja antoi juonittelua, ystävyyttä, lähimmäisen rakkautta ja hieman myös romantiikkaa. Ilmaisee se myös pienen kylän kateutta toisia ihmisiä kohtaan ja kilpailua paremmuudesta. Papin vuoro kertojana ei miellyttänyt ja yritinkin lukea hänen kohdat mahdollisimmat nopeasti pois. mon pére- toisto on ärsyttävä. Muuten kirja on lukukokemuksena miellyttävä. :)
Tähteytys: * * * ½
